Tutkittua tietoa puolukan terveysvaikutuksista

Puolukan merkittävimmät terveysvaikutukset perustuvat sen marjojen erilaisiin polyfenoliyhdisteisiin sekä kivennäis- ja hivenaineisiin, joita se sisältää runsaasti.

Fenolisia yhdisteitä on puolukassa huomattavasti enemmän kuin muissa marjoissa: 16-kertainen määrä lillukkaan ja mansikkaan verrattuna, ja 8-kertaisesti lakkaan verrattuna. Flavonoideja puolukassa oli yli 200 kertaa enemmän kuin muissa marjoissa.  Puolukassa oli myös antosyaaneja, jotka muista marjoista puuttuivat tai niitä oli hyvin vähän.  Pohjoisen metsissä kasvava puolukka tuottaa polyfenoliyhdisteitä marjoihinsa erityisen tehokkaasti. Osittain syynä on pohjoisen valoisa kesä, mutta myös vaikeat kasvuolosuhteet.

Puolukka hoitaa virtsateiden tulehdusta, alentaa verenpainetta, sammuttaa hiljaista tulehdusta ja siten ehkäisee kolesterolin ja verensokerin nousua sekä lihomisen aiheuttamaa maksan rasvoittumista. Se on siis loistava lääke nykyisten elintapojen aiheuttamille terveyspulmille!

Puolukka estää bakteerien kiinnittymisen virtsarakon seinämiin ja ne huuhtoutuvat näin ollen pois. Puolukkamehu alkaa vaikuttaa 1–3 tunnin kuluttua ja vaikutus säilyy 12 tuntia.

Anne Kivimäen vuonna 2019 Helsingin yliopistossa tekemän väitöstutkimuksen mukaan laimea puolukkamehu alensi rotilla merkittävästi jo koholla ollutta verenpainetta. Vahvempi, enemmän polyfenoleita sisältänyt mehu paransi verisuonten heikentyneen toiminnan terveiden suonten tasolle.

Puolukkamehu esti matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimoissa. Kylmäpuristetuilla karpalo- ja mustaherukkamehuilla ei ollut yhtä selkeitä vaikutuksia. Puolukka näyttäisi vaikuttavan samaan reniini-angiotensiinijärjestelmän säätelyyn, johon esimerkiksi useiden verenpainelääkkeiden vaikutus perustuu.

Painon lisääntyessä rasvakudos alkaa erittää tulehdusta aiheuttavia yhdisteitä. Tästä aiheutuva elimistön matala-asteinen tulehdustila lisää esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Ylipaino muuttaa myös maksan aineenvaihduntaa ja maksa rasvoittuu. Rasvamaksa on usein oireeton, mutta voi pahimmillaan johtaa maksakirroosin ja maksasyövän kehittymiseen. (Anne Kivimäki 2019: Lingonberry juice, blood pressure, vascular function and inflammatory markers in experimental hypertension).

Riitta Ryytin tutkimuksessa vuonna 2024 osoitettiin kokeellisessa mallissa, että puolukkajauheen lisääminen länsimaista runsasrasvaista ruokavaliota muistuttavaan rehuun hiirillä ehkäisi sekä matala-asteisen tulehduksen että sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden kehittymistä. Useiden tulehdustekijöiden sekä leptiinihormonin tasot olivat merkittävästi alhaisemmat puolukkaa saaneiden hiirten ryhmässä verrattuna rasvaisella dieetillä olleeseen kontrolliryhmään.

Lisäksi puolukka ehkäisi runsasrasvaisen dieetin aiheuttamaa kolesterolin, verensokerin, painon ja sisäelinrasvan määrän nousua. Se esti myös seerumin ALT-entsyymin tason nousun. Kohonnut seerumin ALT-pitoisuus voi viitata muun muassa rasvamaksan aiheuttamaan maksasoluvaurioon. Puolukan kuoriuutteella oli samansuuntaisia vaikutuksia glukoosiaineenvaihduntaan, painon kehitykseen ja sisäelinrasvan määrään.

Mielenkiintoista oli, että puolukka ehkäisi runsasrasvaisen dieetin vaikutuksen noin 250 geenin ilmentymiseen. Nämä geenit liittyvät tulehdukseen, rasva-aineenvaihduntaan sekä insuliiniresistenssin ja diabeteksen kehittymiseen.

(Riitta Ryyti 2024:Low-Grade Inflammation in Obesity : Beneficial Effects of Lingonberry Supplementation)

Metsä Health Mänty Puolukka yhdistää männynkuoriuutteen ja puolukan vaikuttavat aineet!

×